
Uudenmaan liiton käytännön toimintaa johtaa maakuntahallitus, jossa on 15 jäsentä. Se valmistelee maakuntavaltuustossa käsiteltävät asiat ja panee valtuuston päätökset täytäntöön. Kokousten esittelijänä toimii maakuntajohtaja.
Maakuntahallituksen puheenjohtaja kuntavaalikaudella 2021–2025 on Markku Markkula (kok., Espoo) ja varapuheenjohtajat ovat Minerva Krohn (vihr., Helsinki) ja Mervi Syväranta (ps, Espoo).
Maakuntavaltuusto valitsee hallituksen neljän vuoden välein kuntavaalituloksen perusteella. Maakuntahallituksen jäsenet tuovat oman kuntansa äänen asioiden käsittelyyn, mutta päätöksenteossa heidän vastuullaan on vaalia Uudenmaan kokonaisetua.
Maakuntahallituksessa on 15 edustajapaikkaa
Helsingin kaupungilla on maakuntahallituksessa kuusi edustajaa ja Espoolla ja Vantaalla molemmilla kaksi edustajaa. Muita Uudenmaan 23 kuntaa edustaa yhteensä viisi jäsentä, jotka ovat Porvoosta, Kirkkonummelta, Lohjalta, Järvenpäästä ja Keravalta.
Kuntaa edustavien määrä lasketaan liiton perussopimuksen mukaan asukasluvun perusteella.
Kunta saa valtuustoon edustajan jokaista alkavaa 25 000 asukastaan kohden. Laskelma perustuu kuntavaaleja edeltävän vuodenvaihteen väkilukuun.
Lisäksi kokouksissa, joissa tehdään strategisia päätöksiä, on alle 100 000 asukkaan kuntia edustavalla viidellä varajäsenellä läsnäolo- ja puheoikeus. Puheenjohtaja päättää, milloin kyseessä on strateginen kokous.
Läsnäolo-oikeus on myös maakuntavaltuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla.
Kunnallisvaalien tulos määrää poliittisen jakauman
Maakuntahallituksen kokoonpano vastaa puolueiden kunnallisvaaleissa saamia ääniosuuksia.
Puolueittain hallituksen paikat jakaantuvat kaudella 2021–2025 niin, että
- kokoomuksella on viisi paikkaa
- vihreillä ja sosialidemokraateilla on molemmilla kolme paikkaa
- perussuomalaisilla on kaksi paikkaa
- ruotsalaisella kansanpuolueella ja vasemmistoliitolla on molemmilla yksi paikka.
Kokoukset kuukausittain
Maakuntahallitus kokoontuu keskimäärin kerran kuukaudessa maanantaisin. Kokoukset pidetään liiton toimistolla ja ne eivät ole yleisölle avoimia. Lisäksi hallitus pitää tarvittaessa iltakouluja, jolloin on aikaa perehtyä paremmin valittuihin ajankohtaisiin teemoihin.
Kokousasiakirjat verkossa
Kokouksen esityslista julkaistaan Uudenmaan liiton verkkosivuilla viisi päivää ennen kokousta, eli kokousta edeltävänä keskiviikkona. Hallituksen kokouskieli on suomi ja kokousasiakirjat julkaistaan suomen kielellä. Tiedotamme päätöksistä kokouspäivänä medialle sekä verkkosivuillamme molemmilla kotimaisilla kielillä.
Kokouksen pöytäkirja on nähtävillä verkossa tarkastuskierroksen jälkeen viimeistään kokousta seuraavan viikon torstaina.
Puheenjohtajat esittäytyvät
Markku Markkula (kok.), puheenjohtaja

Kotipaikka: Espoo
Koulutus: DI
Harrastukset: EU:n uudistaminen, kalastus, ulkoilu
Lempipaikka Uudellamaalla: Dipoli ja Nuuksio
Tunnuslause: Olen innovatiivinen tulevaisuuden tekijä
Sähköposti: markku.markkula@aalto.fi
Minerva Krohn (vihr.), 1. varapuheenjohtaja

Kotipaikka: Helsinki
Koulutus: Lääketieteen lisensiaatti
Harrastukset: Juhlien järjestäminen, matkustaminen, äänikirjat ja kävely
Lempipaikka Uudellamaalla: Jätkäsaaren ranta
Tunnuslause: The biggest communication problem is we do not listen to understand. We listen to reply.
Yhteys: minervakrohn@gmail.com
Mervi Syväranta (ps), 2. varapuheenjohtaja

Kotipaikka: Espoo
Koulutus: Kasvatustieteen maisteri
Harrastukset: Lukeminen, ulkoilu
Lempipaikka Uudellamaalla: Sammalvuori, Espoo
Tunnuslause: Per aspera ad astra, vaikeuksista voittoon
Sähköposti: mervi@mervisyvaranta.me
Maakuntahallituksen kokoonpano 2021–2025
Varsinainen jäsen: Markku Markkula, kok., Espoo (pj)
Varajäsen: Mia Laiho, kok., Espoo
Varsinainen jäsen: Minerva Krohn, vihr., Helsinki (varapj)
Varajäsen: Akseli Koskela, vihr., Helsinki
Varsinainen jäsen: Mervi Syväranta, ps., Espoo (varapj)
Varajäsen: Tom Packalen, ps., Helsinki
Varsinainen jäsen: Mirita Saxberg, kok., Helsinki
Varajäsen: Mikko Ohela, kok., Helsinki
Varsinainen jäsen: Tuomas Tikkanen, kok., Helsinki
Varajäsen: Hanna-Leena Hemming, kok., Helsinki
Varsinainen jäsen: Otso Kivimäki, kok., Vantaa
Varajäsen: Merja Vikman-Kanerva, kok., Mäntsälä
Varsinainen jäsen: Mikko Piirtola, kok., Lohja
Varajäsen: Ritva Tarvainen, kok., Sipoo
Varsinainen jäsen: Olli Koski, sd., Helsinki
Varajäsen: Tarja Kantola, sd., Helsinki
Varsinainen jäsen: Pirjo Komulainen, sd., Järvenpää
Varajäsen: Janne Bruun, sd., Hyvinkää
Varsinainen jäsen: Ulla Kaukola, sd., Vantaa
Varajäsen: Jari Sainio, sd., Vantaa
Varsinainen jäsen: Leo Stranius, vihr., Helsinki
Varajäsen: Eeva Hava, vihr., Myrskylä
Varsinainen jäsen: Reetta Hyvärinen, vihr., Kirkkonummi
Varajäsen: Antti Auvinen, vihr., Vantaa
Varsinainen jäsen: Johannes Nieminen, ps., Helsinki
Varajäsen: Martina Houtsonen, ps., Helsinki
Varsinainen jäsen: Frida Sigfrids, r., Porvoo
Varajäsen: Sven Holmberg, r., Raasepori
Varsinainen jäsen: Pia Lohikoski, vas., Kerava
Varajäsen: Ville Uusivuori, vas., Espoo
Mahdollisuus muutoksenhakuun
Jos koet, että maakuntahallitus on tehnyt virheellisen päätöksen, voit vaatia siihen muutosta. Päätöksemme mukana on aina tieto siitä, kuka ja mihin päätöksestä voi valittaa tai miten siitä voi tehdä oikaisuvaatimuksen.
Uudenmaan maakunnan päätöksentekoa ohjaavat säännöt
Luottamushenkilöiden sidonnaisuudet
Ilmoitusvelvollisia ovat maakuntavaltuuston puheenjohtajat, maakuntahallituksen jäsenet, tarkastuslautakunnan puheenjohtajat sekä viranhaltijoista maakuntajohtaja ja aluesuunnittelun johtaja.
Tutustu myös

Maakuntavaltuusto
Maakuntavaltuuston jäsenet ovat Uudenmaan kunnanvaltuustojen edustajia. Valtuusto päättää liiton taloudesta ja toiminnasta kokonaisuutena ja se valitsee maakuntahallituksen. Sen asema vastaa pääosin valtuuston asemaa kunnassa.
Lisätietoja maakunnan päätöksenteosta

Liisa Isokangas
Vs. hallintojohtaja
liisa.isokangas@uudenmaanliitto.fi
Yleis-, talous- ja henkilöstöhallinnon johtaminen, johdon ja päätöksenteon tuki, hankinta-asiat ja sopimukset, tiedonhallinta, tietosuojavastaava. Hallintojohtaja Paula Autioniemen varahenkilö.
Ajankohtaista

28.1.2025
Maakuntahallituksen kokouksen 27.1.2025 pöytäkirja on julkaistu
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui 27.1. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nyt julkaistu verkkosivuillamme.

27.1.2025
Maakuntahallituksen päätökset 27.1.: hallintojohtajan valinta
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 27. tammikuuta. Kokouksessa hallitus valitsi uudeksi hallintojohtajaksi Liisa Isokankaan.

27.1.2025
Liisa Isokangas valittiin Uudenmaan liiton hallintojohtajaksi
Uudenmaan maakuntahallitus päätti tänään hallintojohtajan valinnasta. Uudenmaan liiton hallintojohtajan virkaan valittiin Liisa Isokangas.

23.1.2025
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontuu 27.1.: hallintojohtajan valinta
Uudenmaan maakuntahallitus kokoontuu maanantaina 27. tammikuuta. Kokouksen esityslistalla on hallintojohtajan valinta ja Uudenmaan alueen positiopaperi tulevan EU:n ohjelmakauden koheesiopolitiikkaan.
Sivu päivitetty viimeksi: 14.1.2025